Kehitetään Espoota mukavaksi paikaksi asua asia kerrallaan

Karhusuon koulun tilanne tammikuussa 2017

Tässä päivitystä Karhusuon koulun tilanteeseen.

Marraskuussa kaupunki kilpailutti Karhusuon yhtenäiskoulun hankkeesta ensimmäisen vaiheen eli alakoulun. Kilpailutus käytiin neljän puistesopimusyrityksen kesken, jotka ovat Espoon siirtokoulujen toimittajia. Uusi alakoulu tulee siis olemaan pysyvä viipalekoulu eli tehty samoin kuin siirtokelpoiset koulut.

Tässä on hyvää se, että elementit tehdään kuivissa tiloissa tehtaalla ja toivottavasti saadaan paikalleen nopeasti ja kuivina. Vielä emme ole saaneet tietoa kuinka pitkä elinikä tällaiselle viipalekoululle annetaan, sillä aikaisemmat tällaiset koulut on tehty tilapäisiksi.

Samaan aikaan kilpailutetaan myös Niippeeriin uusi siirtokoulu samoilla periaatteilla. Karhusuolle tästä tyyppikoulusta on tulossa pysyvä rakennus, mutta Niipperissä siitä kaavaillaan n 10v väistöön tuleva rakennus. Niipperin koulun tilantarvetta arvioidaan uudelleen sen jälkeen, kun Pohjois- ja Keski-Espoon yleiskaava POKE on valmis.

Syksyllä kilpailutettiin myös Karhusuon koulun tontilla oleva opettaja-asuntolan purkaminen ja purkaminen aloitettiin joulukuussa. Purkaminen on nyt tammikuussa jo loppusuoralla.

Joulukuussa 2016 Karhusuon alakoulun kilpailutuksen voitti Parmaco Oy ja Niipperin voitti E-Elements. Päätöksestä ei valitettu ja se sai lainvoiman tammikuun 2017 alussa. Sopimus allekirjoitettiin 5.1.2017 ja alakoulun tarkempi suunnittelu aloitettiin heti.

Näillä näkymin Karhusuolla voi olla uusi viipalekoulu käyttövalmiina heinäkuussa 2017.

Tulen seuraamaan tämän tyyppikouluprojektin kehittymistä erittäin tarkkaan tulevana keväänä sekä taistella Karhusuon yhtenäiskoulun vaiheiden kaksi (liikuntatilat) ja kolme (yläkoulu) edistymisestä.