Tekninen lautakunta kokoontuu keskiviikkona 11.9. Tällä kertaa nostan esiin muutaman tärkeän asukkaiden elämään suoraan vaikuttavan tiehankkeen: Merituulentien suojatie ja Mankkaanlaakson tien parannus.
Esityslista löytyy kokonaisuudessaan täältä.
Merituulentien suojatie Niittykummun kohdalla
Asukkaille mielenkiintoisin taitaa ainakin palautteen perusteella olla se, että Merituulentie Niittykummun ostoskeskuksen kohdalla on viimein saamassa suojatien takaisin.
Metron muutosten ja uuden kauppakeskuksen jälkeen Merituulentien kohdalla ei ollut tien tasossa ylityspaikkaa toisen puolen bussipysäkeille vaan Merituulentie piti alittaa sivussa olevan alikulun kautta.
Mikki Kauste jätti suojatiestä valtuustotoivomuksen 2018 ja hienoa, että kohde tulee käsittelyyn jo näin nopeasti.
Tämän jälkeen Merituulentien pääsee ylittämään sujuvasti kauppakeskuksesta ulos tullessaan ja siitä pääsee nopeasti toisella puollella pysähtyviin busseihin. Suojatie tulee parantamaan vaihtoa metroon tai metrosta bussiin huomattavasti kuin myös alueen koululaisten kulkemista.
Kun alueen rakentaminen metrourakan jälkeen valmistui ihmiset juoksivat monikaistaisen tien yli toiselle puolelle ilman suojatietä ja se oli niin vaarallista, että kaupunki asensi keskikorokkeelle aidan estämään tien yli juoksemista. Hyvä, että suojatielle löytyi paikka ja suunnitelmatkin ovat nyt valmiit.
Mankkaanlaaksontie
Toinen tärkeä tiehanke on Mankkaanlaakson tien nostaminen tulvarajan yli Olarinluoman tien kohdalla. Samalla parannetaan mm. melusuojausta. Tämä reitti on tärkeä erityiskuljetus- ja huoltoreitti, minkä tulee pelata kunnolla myös kriisien aikaan.
