Kehitetään Espoota mukavaksi paikaksi asua asia kerrallaan

Koulu ja liikenne eivät ole vastakkain?

Kirjeisiini eri päättäjille olen saanut monta vastausta, jossa kerrotaan kuinka kouluinvestoinnit ja tiehankkeet eivät ole vastakkain. Tai eri homekoulut eivät taistele keskenään.

Olisihan se hienoa tämä uskoa, mutta kaupungin omat pöytäkirjat kertovat muuta.

Investointikaton vuoksi liikenne ja kouluprojektit ovat vastakkain, josta on myös pöytäkirja merkintä. Kaupunginhallituksen kokouksessa 20.6.2016 on päätetty näin:

“Infrainvestointeja kohdennetaan uudelleen siten, että tiehankkeista siirretään rahaa koulu- ja päiväkotirakentamiseen.”
Tässä kerrottiin näin päin, mutta todellisuudessa Kokoomuksen johdolla Tapiolan tunneliin siirretty 100 miljoonaa on investointikaton johdosta pois koulukorjauksista.
Ja samainen investointikatto on syynä siihen, että myös eri koulut taistelevat keskenään. Muutama vuosi sitten Karhusuon koulun hanke (piti valmistua jo 2014) viivästettiin, koska Tapiolan lukio piti korjata.
Keväällä 2016 Tapiolassa olevaa Jousenkaaren koulua pyrittiin kiirehtimään investointilistalle ja kesäkuun uudessa investointiohjelmassa Karhusuon hanketta oli viivästetty kolme vuotta, ja Jousenkaaren koulun korjaus oli ilmestynyt niille vuosille… Ai miten niin koulut eivät taistele siitä rahasta, mikä on jaossa? Totta kai taistelevat. Ja se on väärin. Jokaiselle koululaiselle tulee taata terveet ja tarkoituksenmukaiset tilat!
Espoo ei tarvitse enää yhtään maailmalle esiteltävää hienoa design-koulua vaan järkevin kustannuksin rakennettavia opetukseen tarkoituksen mukaisia tiloja!
Karhusuolle on nyt tulossa pysyvä tyyppikouluratkaisu ja Niipperiin on tulossa tyyppikoulu 10 v käyttöön. Toivottavasti tyyppikouluratkaisu tulee auttamaan koulujen heikkoa tilannetta ja saadaan terveet ja tarkoituksenmukaiset tilat kaikille koululaisille – myös Jousenkaareen ja muihin sisäilmaongelmasta kärsiviin kouluihin.
Mielenkiintoista on nähdä mihin kaikkialle Espoossa tuo tyyppikouluratkaisu kelpaa – ja kuka päättää ja millä perustein, jos se ei meinaa päättäjille ja/tai vanhemmille kelvata?
Karhusuon koulu odottaa purkupäätöstä
Karhusuon koulu odottaa purkupäätöstä